Elämän nälkä

Elämän nälkä

Mäntysaaren hiljaisuudessa on ollut hyvä olla. Täällä on riittävästi tilaa pääkopalle reflektoida mitä kaikkea tässä alkuvuoden ja -kesän aikana on oikein tapahtunut. Saari sinällään tekee sen, että ei tule lähdettyä sinkoilemaan mihinkään, lähteminen vaatii omat erityisvaiheensa veneineen kaikkineen. Saaressa olo viestittää myös korvien välille, että ei tarvitse mennä uusille ajatuksen poluille, nyt on riittävästi makusteltavaa [...]

Rakkaus karttoihin

Rakkaus karttoihin

Tänään on loma parhaassa vaiheessa, ensimmäinen päivä menossa, koti suunnilleen siistinä, ei kiirettä minnekään ja kunnolla aikaa tutkiskella karttoja. Maanmittarin tyttärenä ja itsekin pari kesää maita ja mantuja mittaillessa rakkaus karttoihin – ja nimenomaan paperisiin – on syvä. Isäni ei ymmärtänyt alkuunkaan, että joku lähti tuntemattomille teille ilman karttaa. Tai niillä kulkiessaan ei kiinnittänyt huomiota [...]

Kotini on peilini 

Kotini on peilini 

Lunta pyryttää nyt oikein kunnolla. Kohta lähden lapiovarteen kaivamaan rappuset esille, vaikka huomenna tulee vissiin kolminkertainen määrä uutta lunta. Antaa tulla vain, on niin puhdasta ja valoisaa. Tuohon hyvä pakkanen, saa matot hankeen raikastumaan.  Sisällä on mukavan kodikasta, joulukuusikin vielä paikoillaan, jouluvaloja siellä täällä, amaryllikset ja joulutähti kukassa. Valkoista niin sisällä kuin ulkona.  Year Compassia tehdessäni selasin kolmen edellisen [...]

On taas aika suunnistaa

On taas aika suunnistaa

Teen jo neljättä kertaa vuodenvaihteessa Year Compassin, voi siis sanoa, että se on jo perinne. Kun tein tämän ensimmäistä kertaa, katsoin edellistä vuotta, ja päätin, että ei tätä enää. Edellisen vuoden näkeminen ja analysointi oli todella paljastavaa, mutta selvitti samalla miksi olo oli mitä oli. Samoin tänä vuonna vuotta 2021 läpikäydessäni ymmärrän, miksi nyt tuntuu [...]

Entisen elämän roomatar

Entisen elämän roomatar

Olen ollut vuoden nykyisessä työssäni, juhlapäivä oli maanantaina. Sitä juhlistaakseni lähdin eilen töiden jälkeen Yrjönkadun uimahalliin nautiskelemaan entisaikain kylpylätunnelmasta. En olisi jaksanut lähteä, satoi kaatamalla ja väsytti, mutta lippu oli ostettu jo maanantaina, uuden työn vuosipäivänä. Siis ei muuta kuin sateeseen ja pimeään. Kuitenkin omaan pieneen kubiikkeliini päästyäni ja heittäydyttyäni hetkeksi sanatoriumtyyppiselle rautasängylle oikein tunsin, [...]

Ajan etappeja

Ajan etappeja

Oh hoh… Onkin kuukausi vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Loma vierähti länsirannikolla, olin kolmisen viikkoa poissa kotoa vain lyhyitä pyykinpesupyrähdyksiä lukuun ottamatta. Viimeisen lomaviikon torstaina tartuin työkaluihin ja käännyin poloisen Piccolo Paradison kimppuun. Raukka oli ollut ilman kunnon hoitoa parisen kuukautta, vain vettä saanut kuumimpaan aikaan. Etenkin viimeisen lomaviikon aikana kasvit olivat sisuuntuneet ja kasvaa rehottivat mikä [...]

Lempihommaa

Lempihommaa

Eräs lempihommistani on saunan lämmittäminen. Saan joka kesä lämmittää saunan saaressa Sorsavedellä Savossa. Ensimmäinen kerta jännittää, muistanko miten puut varmasti syttyvät, lämpiääkö se oikein sekä millaiset löylyt kiuas lopulta antaa. Ensimmäisinä vuosina lappasin innolla koko pesän täyteen puita, jolloin sytyttämiseen kului ärräpäitä ja tulitikkuja. Vuosien varrella opin, että kalikoilla ja muutamalla halolla syttyminen helpottuu hapen [...]

Tuoksu on toivoa täynnä

Tuoksu on toivoa täynnä

Luin toukokuun ruotsalaisesta Ellestä, että uuden hajuveden käyttöönotto on ikään kuin lupaus siitä, että tätä kun ruiskautan, niin minusta tulee parempi ihminen. Osittain allekirjoitan tämän, koska tuoksut ovat aina olleet minulle tärkeitä. Juuri nyt istun Piccolo Paradisossa, jossa naapurin sireenin tuoksu on suorastaan juovuttavan ihana, ja lupaus uudesta kesästä. Ostin itselleni muutama viikko sitten uuden [...]

Dolce far niente

Dolce far niente

Olin eilen iloinen siitä, että räntää satoi ja ilma oli huono. tämä viikko on ollut aika hektinen, mutta hyvä. Perjantaina illalla olin aika poikki, pysähdyttyä väsymys otti vallan. Eilinen huono ilma antoi ikään kuin luvan olla vain, tekemättä mitään. Sitä olen nyt tämän viikonlopun tehnyt, ottanut jostain ajatuksesta kiinni, ja tehnyt tai ollut tekemättä mitään. [...]

Tyhjä puutarha on kuin puhdas pöytä

Tyhjä puutarha on kuin puhdas pöytä

Mahtava lämpö tänään! Hyppäsin aamulla hempeän vaaleanpunaiseen pellavamekkoon, kiersin ”tilukset” – kyllä varmasti ainakin millin verran kasvua eilisestä! – ja asetuin lepotuoliin psykologisen dekkarin kanssa. Koko päivä meni pihalla lukiessa, suihkulähde solisi ja tarina vei mennessään. Aika ajoin nostin katseeni kirjasta, ja harjoitin lempipuuhaani keväisin eli ”suunnittelua”. Näkymä on vielä tässä vaiheessa paljas, uuden alusta [...]