Olen ollut pienestä pitäen ahkera teatterin, taidenäyttelyjen, museoiden, musiikin ja etenkin kirjojen suurkuluttaja. Toki lapsuudenkodin perintö näkyy, millaista kulttuuria kotona harrastettiin on kulkenut matkalla mukana.
Isä kuunteli klassista musiikkia aina silittäessään paitojaan, ja muulloinkin. Usein soi Wagnerin oopperat mahtipontisia, ne eivät oikein tarttuneet. Mutta Straussin kepeät sävelet siivittävät mielen hyvälle tuulelle. Teen usein soittolistoja vaikuttamaan toivotulla tavalla mielialaan, siten voi hyvin käsitellä tunteita, saa energitasot nostettua tai kierrokset laskettua. Kuuntelemani genret vaihtelevat laidasta laitaan. Upeintahan musiikki on toki nauttia elävänä esityksenä. Kylmien väreiden noustessa esitys on päässyt syvälle ihon alle.
Teatteri tarjoaa tavan käsitellä elämää ja tunteita, myös lapsille. Veläkin muistan Kasper-nukkehahmon ja laulunsa trait-trait-trallallaa. Taisi olla Kansallisteatterissa, mihin äiti meidät vei esitystä katsomaan. Kävimme paljon teatterissa, myös koulun kanssa. Jokainen esitys jättää jälkensä, saa pohtimaan asioita, parhaimmassa tapauksessa uudesta kulmasta.
Minulla on aina matkoilla kirja tai useampikin mukana, silloin ei ole koskaan yksin, vaikka matkustaisi yksin, mistä myös pidän. Kirja on kuin ystävä, tai jopa useampi, jos henkilöhahmot ovat hyviä.
Aamupäivästä sain ihastella pojanpoikani, 10 kk, keskittymistä Nukketeatteri Sampo esitykseen Vallaton viuhka. Esitys oli huikea, äänen, liikkeen ja valon saumatonta yhteistyötä. Sanaton esitys tarjosi kaikenikäisille jotain. Aikuisille se oli jopa meditatiivinen kokemus, hetken rauhoittuminen. Silti eniten iloa toi pienen miehen herpaantumaton esityksen seuraaminen. Kotimatkalla autossa hän alkoi laulamaan. Mikä tapahtui myös Teatteri Hevosenkengässä Näin unessa – esityksen jälkeen hänen ollessa 7 kuukauden ikäinen. Kokemukset olivat muuttuneet elämyksiksi.
Suomessa tehdään korkealaatuista lasten teatteria, ja ylipäätään lasten kulttuuria. Minua huolestuttaa nykyiset leikkaukset kulttuurin tukemiseen, eivät pienet teatterit ennenkään ole leveästi eläneet. Kohtuulliset lipun hinnat estävät eriarvoisuutta näiden elämysten kokemisessa. Mutta sehän on selvää, että jos jostain leikataan, jostain pitää saada lisää. Tai sitten vaihtoehtona on, että elämysten ja kokemusten määrä vähenee.
Minulla kulttuurin nautinto juontuu saamistani lapsuuden kokemuksista, niin varmasti monella muullakin. Mitä et ole kokenut, et osaa kaivata. Siksi on äärimmäisen tärkeätä, että lapset ja nuoret saavat kokea ja olla osa taide-elämyksiä.
Hatunnosto näille upeille ihmisille, jotka tarjoavat pienillemme näitä elämyksiä, ja jaksavat tehdä sitä toivottavasti vielä huomennakin!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 