
Kiva kun olet täällä!
Piccolo Paradiso on oma keitaani, jossa pohdiskelen elämää samalla kun nautiskelen pikkuruisessa Välimeren puutarhassani kesästä. Talvisin muistelen lämmöllä edellistä kesää ja suunnittelen kevään tullen jo seuraavaa.
Toivon, että mietteeni antaisivat sinullekin oivalluksia ja ilahduttaisivat päivääsi.
Benvenute!
Riittamari

Taas se aika vuodesta
Toukokuu on ihanaa ja kamalaa aikaa samanaikaisesti. Siinä on toivoa kesästä, ilma lämpiää, ihmiset alkavat kuoriutua talvivarustuksistaan ja hymyillä toisilleen, sateen jälkeen lehdet ikään kuin poksahtavat esille. Kaikki mahdollinen herää eloon. Huomasin, että joka vuosi toukokuun puolivälissä iskee ilon rinnalle paniikki. Äkkiä piha kuntoon, kaikki valmiiksi, hirveätä huhkintaa kukkapenkeissä, täyttä laukkaa puutarhoille inventoimaan uudet mahdollisuudet,…
Turhuutta vai terveyden edistämistä?
Siis nyt on oikeasti kevät! Hain oman pikku Tikruni perjantaina talviteloilta. Mikä tunne oli viilettää katto auki tuulen tuivertaessa hiuksia! Sitä onnen tunnetta on vaikea kuvailla. No, vähän saattoi katupöly maistua suussa, mutta se ei menoa haitannut. Kuva on viime kesälta muutaman onnellisen yhteisen viikon jälkeen. Kesä parhaimmillaan, juuri kunnolla alkamassa. Tuo pikkuinen autoni on…
Villasukka viikonloppu
Vietin viikonlopun kahden ystäväni kanssa Tammisaaressa. Viikonlopun sisältöä ei oltu juuri suunniteltu, ainoa selkeä etappi oli majapaikka ruokakaupan kautta koukattuna. Sellainen villasukka viikonloppu, lökövaatteita, pitkään pöydän ääressä istuskelua, sohvilla lojumista ja ennen kaikkea aikaa ”puhua kaikesta tärkeästä”. Jokaisella meillä oli takana tavalla tai toisella hektinen ajanjakso, joten pako arjesta ja suorittamisesta oli jokaisella mielessä. Majapaikkamme…