Turhuutta vai terveyden edistämistä?

Siis nyt on oikeasti kevät! Hain oman pikku Tikruni perjantaina talviteloilta. Mikä tunne oli viilettää katto auki tuulen tuivertaessa hiuksia! Sitä onnen tunnetta on vaikea kuvailla. No, vähän saattoi katupöly maistua suussa, mutta se ei menoa haitannut. Kuva on viime kesälta muutaman onnellisen yhteisen viikon jälkeen. Kesä parhaimmillaan, juuri kunnolla alkamassa.

Tuo pikkuinen autoni on tuonut niin minulle kuin kyydissä olleille ystävillenikin todella paljon iloa. Voihan sitä joku pitää turhuutenakin, mutta minulle se on elämän laatua, saaden ilon pintaan pelkällä uimahallireissulla.

Oliko Tikru heräteostos. No tavallaan, ja tavallaan ei. Jotenkin huhtikuussa eksyin nettiauton sivuille ja ihan ”vain katselin” avoautoja. Huomasin, että ei sellainen unelma niin saavuttamattomissa ollutkaan. Tosissani aloin katselemaan joskus toukokuun lopussa. Juniorin häissä taisin sanoa ensimmäisen kerran ääneen, että haluaisin avoauton. Mutta ehkä sellaisella, ”olisi kiva” äänenpainolla.

Kesäkuun toisen viikon alussa kuume oli jo kova. Sanoin ystävälleni Kaisalle, että nyt minulla on kiikarissa avoauto, ja todennäköisesti ostan se loppuviikosta, eli lauantaina hän pääsee ajelemaan. Toinen ystäväni Anu lupasi lähteä perjantaina pikkuisen doulaksi ja tulevaksi kummitädiksi autokaupoille. No, torstaina selvisi, että kohteena ollut auto ei ollutkaan hyvä, joten iski paniikki. Kun kerran olin Kaisalle luvannut, että lauantaina mennään ajelemaan. Nettiauton sivut rullasivat ees taas, ja Tikruun oli aikaisemminkin silmä osunut, nyt soitin, että tulisin aamulla katsomaan.

Ajoimme paikalle, Anu huomasi heti pihalle päästyämme, että olin mennyttä, joten hän piti oman osansa sopimuksesta ja oli ”järjen ääni”, testautti koeajon aikana yhtä sun toista, oli tutkaillut Auto BIldiäkin, että mihin kaikkeen pitää kiinnittää huomiota. Kävimme lisäksi katsastamassa auton läheisellä katsastusasemalla, katsastusinsinööri tutki auton tarkkaan, ja sanoi, että oikein hyvä yksilö. Takaisin pihaan, kaupat tehtiin ja Tikru siirtyi omistukseeni.

Jo ensimmäinen ajelu Kaisan kanssa oli elämys. Tikru on parhaimmillaan pikkuteillä, vaikka kyllä häneltä maantieajokin sujuu vallan mainiosti. Mutta pikkuteillä kokee olevansa osa maisemaa, sireenien tuoksu räjäyttää tajunnan, tuuli ja aurinko tuntuvat poskilla. Tikrulla ei tehdä matkaa pisteestä A pisteeseen B, vaan itse matkakin on jo elämys. Oli myös ihana huomata kesän aikana, miten ystävistäkin osa melkein nauroi ääneen matkan taittuessa.

Nyt kuin hain Tikrun tallilta, niin oikein tunsin, miten minulla oli ollut tuota pikkuautoa ikävä! Joo, voihan tuota pitää turhuutena. Mutta onhan se niin, että mitä enemmän arjessa iloa, sitä paremmin voi. Tikru tuottaa minulle – ja ilmiselvästi myös joukolle ystäviä – paljon riemua.

”Turhuuskin” voi siis edistää terveyttä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s