Taas se aika vuodesta

Toukokuu on ihanaa ja kamalaa aikaa samanaikaisesti. Siinä on toivoa kesästä, ilma lämpiää, ihmiset alkavat kuoriutua talvivarustuksistaan ja hymyillä toisilleen, sateen jälkeen lehdet ikään kuin poksahtavat esille. Kaikki mahdollinen herää eloon.

Huomasin, että joka vuosi toukokuun puolivälissä iskee ilon rinnalle paniikki. Äkkiä piha kuntoon, kaikki valmiiksi, hirveätä huhkintaa kukkapenkeissä, täyttä laukkaa puutarhoille inventoimaan uudet mahdollisuudet, ettei vain mikään mene vahingossa ohitse. Samalla takaraivossa jäytää, että kesällä ehtii tehdä ”kaiken”, nauttia, olla, tavata ystäviä. osallistua kulttuuririentoihin, siivota kotia, lukea kirjoja, viettää aikaa uima-altaassa paljaan taivaan alla lähes joka päivä, uida järvessä (vain jos vesi riittävän lämmintä), kokata, grillata…

Onkohan tässä kaikessa hosumisessa ja takaraivon jyskytyksessä jonkinlainen pelko siitä, että jää jostain uupumaan, jos joku jää tekemättä tai kokematta. Kuitenkin mitä eniten kesältä odotan, on kiireettömyyden tunne, Jos kesä on liian ”ohjelmoitu”, niin sitä on aika uuvuksissa elokuun lopussa. Liian täyteen ahdettu aikataulu saa helposti aikaan sen, että missään ei ole kunnolla läsnä, eikä kokemuksista saa sitä, mitkä ovat olleet niihin kohdistuneet odotukset.

Viime vuonna koin monen vuoden jälkeen todella hyvän loman. Siinä oli riittävästi kaikkea mukavaa, ja loma tuntui todella riittoisalta ja palauttavalta. Se auttoi myös miettimään omaa elämää, ja näkemään sen uudelta kannalta, mukavan positiivisella tavalla. Mahdollisuuksia tuntui olevan vaikka mitä, tulevaisuus tuntui kivan kutkuttavalta.

Aamusta oli tänään vähän olo, että nyt jonnekin liikenteeseen, vaikka eilen tulin oikein mukavalta risteilyltä kotiin. Otin kirjan käteen, suihkulähteen solinan säestämänä pakotin itseni lukemaan yhden luvun, jonka jälkeen tarina vei mennessään, niin kuin se yleensä tekee. Olin tässä ja nyt Piccolo Paradisossa, sisällä olisi ollut hommia, mutta saivat olla ja odottaa parempaa hetkeä ja huonompaa säätä. Pysähtymisen taito on näköjään sellainen, että minun pitää harjoitella sitä jatkuvasti.

Ei kun rauhoittumaan päin ja rennosti kesää kohti!