Navigoiden taas tähän vuoteen

Jo perinteeksi muodostunut Year Compass heti vuoden vaihteessa on sekä hyvä reflektio menneeseen että tulevan vuoden jäsentelyyn. Olen aikaisemminkin maininnut, että tämän työkalun parhaita ominaisuuksia on nimenomaan menneisyyden tarkastelu. Year Compassia työstäessäni koen oivalluksia siitä miksi olen tällä hetkellä tässä tilanteessa missä nyt olen. Nykyisin käytän hyvän tovin edellisen vuoden analysointiin, koska sieltä löytyy ainekset tulevalle vuodelle. Sekä myös esteet, jos niitä ei ole havainnut. Jotta pääsee pisteeseen B, pitää ensin tehdä A.

Syksy tuntui sen verran pitkältä ja pimeältä, että muistista oli pyyhkiytynyt suurin osa vuoden tapahtumista. Kalenterin selaamisen lisäksi kävin läpi valokuvia, jotta sain kuvan kuluneen vuoden todellisuudesta. Tapahtumia olikin todella paljon aina arjen irtiotoista hyviin hetkiin, sellaisiin pieniin ohikiitäviin väläyksiin, jotka sujahtavat ohi, mutta jättävät hyvän mielen.

Huomasin, miten paljon nautin kodistani, täällä on hyvä olla ja tämä on minun näköiseni. Eli siis juuri minulle sopiva. Kuvia katsellessa tuli ikävä kesää ja lukuhetkiä Piccolo Paradisossa. Samalla alkoi suunnitelmat kesän kukkien suhteen pyöriä päässä. 

Muutaman ystävän kanssa pidämme kerran vuodessa Villasukka viikonlopun, jolloin ei ole mitään aikatauluja, ainoastaan paljon aikaa höpistä niitä näitä. Tavallisesti saamme vasta leuat lämmiteltyä ja sitten viikonloppu onkin jo ohi. Viime vuonna niitä oli peräti kaksi, ensimmäistä en muistanut, mutta kuvien kautta se taianomainen talvinen Tammisaari ja keskustelumme palautuivat mieleen.

Uusi harrastus eli Neylekerho syntyi syksyn alussa sattumalta, ja tuloksena meillä on nyt kaikilla komeat islantilaisneuleet kevään ulkoilua siivittämään. Kerhon toiminta jatkuu, seuraavat neulomukset ovat jo suunnitteilla. Työstimme paitoja sprintteinä, kokonaisuus hahmottui sprintti kerrallaan. Se vanha sanonta elefantin syömisestä palasina. Sekä mitä postiivinen sosiaalinen paine ja ryhmävoima saavat aikaan.

Palaudun lukemisen ohella parhaiten vesiliikunnalla, niin yksin kuin yhdessä ystävien kanssa. Allas Sea Pool on joka toinen keskiviikkoaamu yhteinen hetki kolmen naisen uimaseurallemme, vesijumppaa ja juoksua teen yhdessä muiden ystävien kanssa sekä myös yksin, jolloin aivot ruksuttavat liikunnan aikana jokusen ratkaisun milloin mihinkin. 

Miten edellä mainitut sitten korreloivat viime vuoden Year Compassin kanssa? Olin piirtänyt siihen pöydän, ja ympärille paljon ystäviä. Edellisenä vuotena sille oli jäänyt aivan liian vähän aikaa. Se toteutui, monissa eri muodoissa. Kaikkein vaikuttavimmin koin sen nyt syksyllä muutamien ystävien voimakkaana myötäelämisenä. Olen koittanut nyt muistaa kiittää heitä, se merkitsi minulle paljon. 

Osa asioista toteutui, mutta ei siten miten olin ajatellut. Lopputulos kuitenkin hyvä. Osaa työstän edelleen, osan siivosi pois aika, eli ei ne sitten niin tärkeitä olleetkaan. Mutta näinhän on aina elämässä. 

Year Compass on hyvä työkalu hahmottamaan omaa elämää, sen vahvuuksia ja kipupisteitä. Kuitenkin ilman muita ihmisiä kukaan ei selviä, tai tulee annettua ahneudelle ja itsekeskeisyydelle valta. Tätä olen pohtinut uutisten valossa. On hyvä olla oman elämänsä johtaja, mutta valta tuo aina vastuuta itsen lisäksi muista. ”Minulle kuuluu kaikki ja minun tarpeeni ensin” – ajattelu vie pahimmillaan vastakkainasetteluun, mistä valitettavasti on näkyvillä surullisia esimerkkejä.

Parhaimmillaan työkalu potkaisee käyntiin, ja aikaansaa toimeliaisuutta paikallaan pähkäilyn sijaan. Itselle tärkeät asiat nousevat näkyville, ja niiden työstäminen alkaa. Työkalu kysyy myös tapoja, jotka määrittelevät sinut sekä kolme tapaa miten aiot olla rakkaittesi kanssa. Pohtisin vielä näiden kysymysten yhteydessä myös mikä on omien toimien kokonaisvaikutus muihin ihmisiin ja ympäristöön. Omat unelmat kun eivät valitettavasti aina ole muiden unelmia.

Uteliaana astun vuoteen 2024. Year Compass jälleen näyttää suuntaa uuden edessä, ja ohjaa eteenpäin. Kannustan myös sinua ottamaan kynät esille, ja antamaan itsellesi kunnon lahjan vuoden käynnistämiseen. 

Ihanaa vuotta 2024!

Year Compass

Jätä kommentti