Mrs. Harris lähtee Pariisiin

Loppiaisena kävin katsomassa elokuvan Mrs. Harris lähtee Pariisiin. Halusin jotain kevyttä tämän pimeyden keskelle, pitkän viikonlopun piristykseksi. Elokuva oli sadunomainen, hyväntuulen tarina. Mutta ei lainkaan sellainen, jonka unohtaa saman tien kävellessään salista ulos.

Olen pohtinut elokuvan tarinaa eilisen ja tämän aamun aikana. Mrs. Harris uskoi unelmaansa, saada Diorin haute couture puku tanssiaisiin. Kaiken järjen mukaan tämän olisi pitänyt olla hänen saavuttamattomissaan, vain ”yläluokka” pukeutui Diorin luomuksiin puhumattakaan pukujen hinnoista. Unelma kantoi Mrs. Harrisia, toi hänen arkeensa selkeän päämäärän, vision, jota kohti jokainen asiakkaiden pölyistä pyyhitty hylly tai mopattu lattia hänet vei. Työ ei ollut vain työtä kattamaan elinkulut, vaan keino toteuttaa unelma. Usko siirsi vuoria.

Toinen mieleen painuva ja aivoihin raksuttamaan jäänyt asia oli Maaret Kallion kolumni, jossa hän kiinnittää oivallisesti huomiota sanan omannäköinen. Viime vuosina päätään nostanut hyvinvointiajattelu on asettanut yksilön ja ensimmäisen persoonapronominin eli minut keskiöön. Kukaan meistä ei kuitenkaan pärjäisi yksin.

Kolumni kolahti. Olen noitaa aarrekarttoja itsekin tehnyt, ja viikko sitten oman Year Compassin. Niiden avulla katsotaan maailmaa minun näkökulmastani, muut ihmiset ovat ikään kuin statisteja. Molemmat työkalut ovat hyviä auttaessaan tuomaan selkeyttä sille mitä oikeasti haluaa. Maaret Kallio toteaa, että oma minä ei saisi nousta ylivaltaan suhteessa muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan, kuin ei myöskään pelkästään muille ja muiden toiveiden mukaan eläminen.

Kysymys on hyvästä tasapainosta. Omat unelmat ja niiden toteutuminen voivat olla sellaisia, että ne tuottavat hyvinvointia myös ympäristölle. Minä-ajattelu karkottaa ihmiset ennen pitkää ympäriltä. Toisaalta, jos päätyy itsestään selväksi muiden toiveiden toteuttajaksi, sitä saatetaan käyttää väärin, ”sinä kun niin nautit tämän ja tämän tekemisestä…”. Tuossakin voi kysyä itseltään, että onko nyt minä-ajattelu menossa, jos kasaan tämänkin tuon ihmispolon niskaan tai toisena osapuolena mitä tapahtuu jos kieltäydyn.

Mitä se omannäköinen elämä sitten on. Kuten Maaret Kallion sen niin osuvasti sanoittaa: ”Mielenterveyden kannalta ei ole olennaisinta etsiä aina hiotumpaa tapaa olla minä, vaan turvallisempia tapoja olla me. Uutena alkaneella vuodella emme tarvitse yhtään enempää yhden tahtoa korostavaa diktatuuria, vaan yhteistä ääntä kunnioittavaa demokratiaa. Se merkitsee sekä oman äänen kuulemista että yhteisen hyvän vaalimista arjen valinnoissa ja kohtaamisissa.”

Unelmat ovat tärkeitä rakennuspalikoita oman, yksilöllisen elämän muodostamisessa. Ne tuovat valon tunnelin päähän, ja antavat arjelle merkityksen. Silloin kun unelman voi jakaa muiden kanssa ilo ja onni korostuu. Niinhän sitä sanotaan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru vain puolet siitä. Jokainen meistä on oma yksilöllinen itsensä, myös yhdessä muiden kanssa. Unelmoidaan, yhdessä muiden kanssa.

Mrs. Harris lähti Pariisiin, vaikutti siellä omaan minäkuvaansa sekä muiden ihmisten elämään hyvällä tavalla.

Lähdetään mekin Pariisiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s