Monet minut tuntevat tietävät, että olen nyt muutaman viime vuodan aikana uuden vuoden korvilla tehnyt Year Compassin, ottanut sen avulla suuntaa tulevaan vuoteen. Edelleenkin pidän tämän työkalun vahvuutena edellisen vuoden reflektointia kalenterin avulla. Kaikkea tapahtunutta ei muista, etenkään vuoden alusta. Ensimmäisen kerran kun tämän tein suurin oivallukseni oli, että ei ihme miksi tuntuu tältä näiden menneiden tapahtumien perusteella.
Tänä vuonna nousi melkein hiki otsalle kalenteria ja vuoden aikana otettuja valokuvia selatessa. Aika haipakkaa on ollut, keväälle osui lähes kaikki kurssit kolmanteen periodiin, työnjälkeinen aika meni niiden tekemiseen. Siinä ohessa maaliskuussa upea joukko ihmisiä osallistui elämäni ensimmäisen miekkarin järjestämiseen, mikä syntyi kovasta ahdistuksesta syttyneen sodan takia. Ahdistusta on vieläkin, mutta toivoa en ole menettänyt.
Syksyllä oli hackathon ja siihen liittyneet 11 tapahtumaa kaiken muun ohella, kalenteri oli niin täysi, että jos ystäväni olisi sellaista minulle esitellyt, olisin sanonut, että tuossa ei kuule ole mitään järkeä. Ja niin taisi muutama ystävä sanoakin, mutta siinä kohti en juuri mitään kuullut, vauhtisokeus oli kova. Enkä osaa antaa periksi, jos johonkin olen ryhtynyt. Vahvuus ja heikkous samanaikaisesti.
Tuo menneiden reflektointi on armollista kaikessa raadollisuudessaan. Silloin kun näkee haitallisen mallin sen voi muuttaa. Tämä on mielestäni tässä ero muihin vastaaviin työkaluihin, joissa keskitytään vain tulevaisuuden suunnitteluun. Helposti toistaa samat virheet, jos ei ole mitään keinoa mikä avaisi silmät. Selkeästi huomasin, että nyt ajankäyttö ja etenkin palautuminen on otettava tänä vuonna kehityksen kohteeksi. Jotta asioista, tapahtumista ja kokemuksista pystyy kunnolla nauttimaan, pitää olla palautunut kunnolla.
Mistä olen erityisesti kiitollinen vuoden 2022 suhteen, eli huolimatta rajoittuneesta ajastani, ja etten ole pystynyt tapaamaan ystäviä, he ovat pysyneet elämässäni, ja olleet tämän ajanjakson suhteen ymmärtäväisiä. Toki jatkossa aikaa on löydyttävä oikeasti tärkeille asioille, eli läheisille. Se tarkoittaa, että palautuminen ei voi tarkoittaa yhtenä viikon päivänä itsekseni olemista, vaan aikaa on irrotettava myös viikolla muuhun kuin työhön ja kouluun, vaikka molemmat asiat saavatkin minut liekkeihin. Mutta liekkikin voi sammua, jos ei saa happea.
Jos teemana on jo pitkään ollut, että ”Unelmat Toteen Tänä Vuonna”, niin se on kyllä toteutunut vuonna 2022, ja vieläpä korkojen kanssa. Olipa esimerkiksi ihana tavata pitkästä aikaa Amerikan sisko ja veli! Sekä hauska huomata, että emme ole miksikään muuttuneet, eikä suhtautumisemme toisiimme. Onneksi nykyajan teknologia mahdollistaa videopuhelut milloin vain. Samoin ihana Italia oli edelleen ihana, sekä kotimaassa tehdyt retket. Olkoon materialistista tai ei, niin oma Tikruni toi kyllä paljon iloa ja onnea kesään. Mikä tunne ajaa tukka tuulessa hulmuten! Tikrulla kruisaillessa itse matkakin on elämys, eikä pelkästään määränpäähän saapuminen. Vitsailinkin, että Tikru on kuivan maan vene.
Mitä kaipaan, on tila luovalle kirjoittamiselle. Kouluun tuotettu teksti työn ohelle vei mehut näppäimistön laulattamiselta. Tämä näkyy esimerkiksi tämän blogin kirjoittamisessa. Enkä ole jaksanut lukeakaan niin paljoa kuin haluaisin. Nämä asiat kirjasin nyt tämän vuoden luovuuden kohdalle. Eiköhän sitä aikaa sitten liikene, kunhan nyt ensi surautan tuon dippatyön alta pois. Josta siis vielä toistaiseksi ei ole riviäkään kirjoitettu, ja rajauskin vaatii vielä työstämistä.
Year Compassin tekemisestä tulee loppujen lopuksi hyvä olo. Se auttaa näkemään oman elämän, ja asiat, joihin kaipaa muutosta, sekä mitkä ovat hyvin ja siten kannattaa säilyttää. Käydessäni läpi vuoden tapahtumia, niistä nousi paljon tunnejälkiä. Kyllä, etenkin syksyllä oli riittämättömyyden tunnetta, mutta tunnepuolen tilinpäätöskin vahvasti positiivisen puolella.
Hyvä vuosi oli 2022, elämää täynnä.
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 