Jotenkin jännä juttu, että sitä odottaa vapaata ja lomaa pää täynnä kaikenlaisia suunnitelmia mitä sitten tekee, kun sitä aikaa on. Vauhtipyörästä irti päästämisen jälkeen minulle tulee usein hetkeksi täydellinen väsymys, koska siihen on aikaa ja lupa. Vasta siitä toivuttua alkaa ns. aktiiviosuus.
No nyt kaiken ollessa enemmän tai vähemmän suljettuina tai rajoitusten alla, aktiivisuus tapahtuu pääasiassa kotioloissa. Toki täälläkin tekemistä, paljon lukemattomia kirjoja sekä katsomattomia Beck-elokuvia (joita vielä kymmenkunta jäljellä, jo katsottujen perusteella en enää aja metrolla, käy autopesussa, puhele tuntemattomille jne. uskomattoman hyvin toimivat vielä vanhemmatkin tarinat, jännitys on käsin kosketeltavaa).
Mahdollisuuksia tekemiseen Beck-elokuvien katselemisen lisäksi on toki paljon muutakin. Ympäristö hellii mitä kauneimmalla talvella, kirjapinokin tuossa vieressä, lehtiä vielä lukematta. Silti koen turhautumista. Tuntuu, että aika on täysin pysähtynyt. Mikään ei liiku, ulkona aivan tyyntä. Olo on sellainen odottava, milloin se ”joku” alkaa.
Toisaalta tämä turhautuminen on tervetullutta. Se kertoo siitä, että palautuminen on ollut hyvää. Energia on valmiina, kunhan moottori vain käynnistetään. Starttia siis odotellen. Jotain tehdäkseni sillä aikaa kirjoitan nyt tämän postauksen.
Amerikan veljeni sanoin joskus vuonna keppi ja kannu, että ”an intelligent mind is never bored”. Ihmettelin, että mitä hän sillä tarkoittaa. Ajatuksessa piilee viisaus. Uskon, että lopulta toimintajakson käynnistyessä turhautumisen pohjalta syntyy uusia innovaatioita energian purkautuessa innolla uuteen tekemiseen. Palautumisjaksoilla on oma paikkansa.
Niin turhautunut en kuitenkaan ole, että purkaisin sitä johonkin kaappien tms. siivoukseen. Rajansa se on turhautumisellakin.
Leppoisaa viikonloppua!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 