Heh, nyt kyllä naurattaa, kun lueskelen tuota edellistä postaustani. Siitähän saa sen kuvan, että seesteisenä zen-tilassa laskeskelen yhdistettyjä funktioita ja derivoin Chopinin melodioiden soidessa sulosointujaan taustalla. Not.
Siis en ole eläessäni opiskellut niin paljon matematiikkaa kuin nyt kuluneen kolmen viikon aikana! Ensimmäiset puolitoista viikkoa heräsin aamuyön tunteina ja aloin kauhulla miettiä miten paljon ehtisin seuravana iltana laskea, miten tentissä kävisi, mikä se nyt oli se epäyhtälö, mikä hemmetin polynomi, trigonometriset funktiot, oliko niissä jotain asteita, kuka se Pythagoras oikein oli ja miksi se vieläkin kiusaa ihmisiä.
Ensimmäinen viikko oli hirveä. Ja sekin on asiasta alakanttiin sanottu. Moniste on reilut 250 sivua, ja siinä käydään lukion pitkä matematiikka sekä jonkun verran uutta oppia. Ei siinä, sopiihan sitä odottaa, koska nämä asiathan pitäisi olla ainakin osittain lukiosta tuttuja. Joillekin on, joillekin ei. Torstaina olin itkun partaalla, olin saanut yhdeksästä laskusta neljä tehtyä (kaikki väärin, paljastui myöhemmin) viiden päivän uurastuksella.
Perjantaina kävin aamupalalla ystäväni kanssa ennen töiden alkua ja sain päätä hieman pois ongelmapesäkkeestä. Matkalla töiden ääreen ratkaisu tuli kirkkaana, käännyin Tutor Housen puoleen ja sain sieltä yksityisopettajan, jonka kanssa kerran viikossa käymme pai tuntia laskuja läpi. Nyt olemme tehneet sen pari kertaa, toisella kerralla olin jo enemmän kärryillä. Toinen apu on Matikkamatskut.com, ja Ville. Hänellä on kyllä mahtava tapa selittää asiat siten, että ne menevät kerrasta jakeluun.
No, oppimiskäyrä on kyllä ollut aika hurja. En vain ehdi tajuta sitä, koska ”uutta asiaa” tulee koko ajan. Ärsyttävintä on, että monet nimikkeet ovat tuttuja, mutta niiden takana on aivan pimeää. Ainakin siihen saakka kunnes opettaja tai Ville ovat asian selittäneet. Asiat kirkastuvat pikkuhiljaa, samoin kuin taivaskin sateen jälkeen.
En ole koskaan tainnut opiskella millään muullakaan kurssilla näin paljon kuin nyt. Jos joku olisi sanonut parikymppiselle minulle, että lasken paperitolkulla laskuja, tutkin itsekseni kaavoja sekä lueskelen perjantai-iltana MAOL:n taulukoita, olisin alkanut pelätä tulevaisuutta tosissani. Sekä käskenyt itseäni hankkimaan elämän. Silloin tämä vaihe olisi tuntunut painajaiselta. Elämä jakautuu nyt kahtia: ennen ja jälkeen matematiikan tentin. Onneksi kohta koittaa jo puoliväli, ja loppusuora alkaa siintää.
Matematiikka siis täyttää tällä hetkellä illat ja viikonloput. Tänään haravoin Piccolo Paradisossa pari tuntia, ja nautin upeasta ilmasta sekä kätteni jäljestä. Silti oli hieman syntinen olo, olisi pitänyt olla ratkaisemassa yhtälöitä tai ihmettelmässä vektoreita. Toisaalta olen myös huomannut, että silloin kun oikein jumittaa, on syytä pitää tauko ja tehdä jotain muuta. Asiat lähtevät sen jälkeen lutviutumaan paremmin. Ratkaisukin saattaa poksahtaa päähän aivan huomaamatta.
Vaikka olenkin oppinut paljon, ja vielä lisää oppia on jokusen viikon verran tulossa, uskon, että on kaikille parasta, että minusta ei tule esimerkiksi siltainsinööriä.
Oppia ikä kaikki.
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 