Minkä taakseen jättää…

Koulu alkaa. Sama innostunut tunne mikä aina ennenkin – niin pienenä kuin vähän suurempanakin. Hieman myös kauhistuttaa. Miten aika riittää, ja miten suoriudun kaikesta. Ohjelma näyttää vaativalta, mutta sehän se tässä kiinnostaakin. Itsensä haastamista sekä odotettavissa olevaa oppimisen riemua.

Olen jo tänään saanut maistiaisia tulevasta. Tänään aloitin Yliopistomatematiikan tehtävien tekemisen. Siitä on jokunen vuosikymmen kuin tahkosin lukion pitkän matematiikan rimaa hipoen. Yhtenä syynä oli varmasti se, että en kertaakaan tehnyt läksyjä, kopioin ne kylläkin ystävältäni, jolla oli matematiikka 10. Eihän se oppi toki sitä kautta päähän mennyt.

Kyselin lukioaikana aina uutta matematiikan asiaa esiteltäessä, että mihin tätä tarvitaan (lue missä sovelletaan). En koskaan saanut konkreettista vastausta, joten aivoni ymmärsivät, että kyseinen asia ei ole tärkeätä, eikä siihen siis kannata haaskaa aikaa. Motivaatio asioiden oppimiseen oli siis aika alhainen, mikä näkyi myös koenumeroissa. Huomattavan poikkeuksen teki kurssi, jolla käsiteltiin vektoreita. Olin ollut edeltävän kesän maanmittarina, ja näin suoraan, että näillähän on jotain käyttöä.

Nyt hieman hirvittää, että miten lukioaikainen laiskuus ja mielenkiinnon puute kostautuu. Niin se näköjään on, että minkä taakseen jättää, niin sen eestään löytää. Toisaalta olen vuosien varrella tehnyt töitä funktioiden ja numeroiden parissa. Oppia on tullut huomaamatta osana työarkea. Ongelmanratkaisu on usein ollut kiinteä osa tekemistäni, ja sitähän matematiikkakin tavallaan on.

Kokemus lisää ymmärrystä, samoin kuin hiljaista tietoa on matkan varrella karttunut. Suurin muutos entiseen verrattuna on varmasti vahva sisäinen motivaatio ja into oppia uutta. Olihan se minulla kouluaikanakin, mutta ehkä silloin oppimista ohjasi enemmän ulkoinen motivaatio eli ne ylioppilaskirjoitukset. Silloin ei ollut oikein tietoa mille tielle lähtisin, joten valitsin valtiotieteet, koska koin ne sopivaksi ihmiselle, joka halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoimena.

Lukiessani nyt matematiikan kurssin materiaalia ja tehdessäni perusharjoituksia huomasin ilokseni, että tämähän sujuu. Toki pitää pohtia, että mitähän tällä ja tällä asialla tarkoitetaan, mutta mitään täysin kryptistä tekstiä ja kaavaa en ole havainnut – ainakaan toistaiseksi. Ei tämä kurssi heittämällä tule menemään läpi, töitä se vaatii. Mutta nyt olen valmis tekemään itse ne työt kopioimisen sijaan.

Kuin muistuttaakseni itseäni löysin Espoon Taidelainaamosta hyvää mieltä tuovan Arja Jääskeläisen teoksen Noste. Muistuttakoon se minua päivittäin nosteesta, jonka sisäinen motivaatio saa aikaan.

Uuden kimppuun sitten vaan ja avoimin mielin!