Olo kuin perhosella

Juuri nyt minulla on hieman olo kuin perhosella, joka putkahtanut toukasta ja levittää siipensä ottaakseen vastaan kaiken runsauden elämän tarjoaman runsauden. Sitä on nyt tarjottu oikein isolla kauhalla.

Onpa ollut kuukausi. Tai viikko. Tässä kotiseinien ja -aitojen sisällä vauhti vain kiihtyy ja elämä vilkastuu. Todella paradoksaalista, että toisaalta elämä täysin seisahtanutta, toisaalta niin paljon tapahtuu, että huomaan olevani pää pyörällä kaikesta, enkä ihan välittömästi ole pystynyt kaikkea hahmottamaankaan. Kirja ”Ässä omassa hihassa” on minulle jo konkreettinen saadessani sen torstaina käsiini, opiskelupaikan saamisen ymmärtämiseksi olen lukenut saamani hyväksymisilmoituksen monta kertaa, ja kyllä, se on osoitettu minulle. Silti sen tajuaminen kestää ehkä vielä vähän aikaa.

Vaikka nämä kaksi asiaa toteutuivat vuorokauden sisään, molempien siemenet oli kylvetty jo kauan sitten. Kirjan kirjoittamisen aloitin jo vuosia sitten työntäen käsikirjoituksen säilöön ja kiitos ystäväni, joka kävi tekstiä alan ammattilaisena läpi ja potkien minua lempeästi mutta määrätietoisesti kohti maalia. Kädessäni on nyt todiste, että asetettu tavoite johtaa lopputulokseen.

Diplomi-insinöörin opinnot on olleet hajatelmana ja kevyenä unelmana takaraivossani, mutta nyt ajatus pyrkimiseen kirkastui. Pahin mitä vastaukseksi voisi tulla olisi ei. Ja se olisi vasta ensimmäinen ei. Tulosten piti tulla viimeistään ensi viikolla, mutta ne tulivatkin jo nyt. Olin ajatellut, että en ehkä olisi pystynyt nukkumaan edeltävänä yönä. Perjantainen hyväksymisilmoitus lisättynä uunituoreeseen kirjaan tuntui ihan fyysisesti koko kropassa. Muutama kyynelkin vierähti.

Pää ei ole pysynyt mukana, ja vielä on kaikessa runsaudessa sulattelemista. Paijailen kirjaa, ja luen uudestaan ja uudestaan yliopiston hyväksymisilmoitusta. Pikkuhiljaa tämä alkaa muodostua todeksi myös päässäni. Nautin tästä tunteesta nyt oikein kunnolla, enkä häpeä tunnustaa sitä.

Olen kiitollinen siitä, miten ilon jakaminen sosiaalisessa mediassa ja suoraan ystävien ja läheisten kesken on aikaansaanut onnittelujen sateen. Toivon, että pystyn esimerkilläni kannustamaan muitakin tekemään sitä, mikä tuottaa iloa ja on kanava itsensä toteuttamiseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ystäväni huomasi, että perhoset ovat tänään löytäneet Piccolo Paradisoon. Ne näyttävät tosi tyyniltä nauttiessaan helmililjojen annista. Uskon niiden kuitenkin riemutsevan keväästä, auringosta ja lämmöstä jokaisella solullaan. Minullakin on olo kuin perhosella, ilo kuplii, sopivasti samaan aikaan kun aurinko antaa jo lupausken kesän alkamisesta. On siis aika levittää siivet ja nauttia elämästä täysillä!

Aurinkoa ja elämänriemua kaikille!