
Kevät! Se. On. Nyt. Vaikka lumi vielä peittääkin maan, niin yöpakkasten kipristämä maaperä ottaa jo vastaan auringon lämmön ja herättää siinä samassa niin ihmiset kuin luonnonkin. Aamuissa on se tunnelma, että juuri tänään kaikki on mahdollista.
Kevääseen kuuluu myös kevätsiivous. Tai joillekin kuuluu. Itse en ole koskaan harrastanut mitään suurempia kausisiivouksia, mitä nyt ikkunat pessyt. No, jouluksi ja pääsiäiseksi tehnyt perusteellisemman viikkosiivouksen. Ruoka nimittäin maistuu paremmalta, kun ympäristö on kaunis. Siihen kai perustuu sekin sanonta, että kattaus on puoli ruokaa.
Kevätsiivousta voi tehdä huushollin sijaan myös omissa tavoissaan ja uskomuksissaan. Eilen törmäsin siihen, että päähäni on iskostunut ajatus, että tiskikone laitetaan päälle vain illalla, päivän päätteeksi. Ihan hullua. Tämän tajuttuani tein jotain radikaalia, ja painoin nappia jo aamupäivästä koneen ollessa täysi. Tuntui oudolta, mutta olipa kiva, kun sain koneen jo tyhjennettyä puolilta päivin. Ei tarvinnut illalla tehdä sitä väsyneenä
Toinen uskomus, jonka purin alkuvuodesta, liittyi blenderin hankintaan. Minulla oli sellainen viimeksi Juniorin asuessa kotona, muuttaessaan pois kotoa hän vei sen mukanaan noin 8,5 vuotta sitten. Jotenkin olin mieltänyt tämän siten, että ”nyt sitten elän ilman blenderiä, uutta ei voi ostaa”. Kunnes tammikuussa varastojen täydennysreissulla tein jotain uskaliasta, ja lisäsin kärryyn vessapaperisäkkien lisäksi uuden blenderin. Siitä sitten aukenikin raikkaat aamut smoothien kera. Eri marjat ja hedelmät eri aamuina tuovat vaihtelua aamuihin. Lisäksi koen itseni energisemmäksi juotuani smoothien kuin leivän pupertamisen jälkeen. Eli työtehokin parempi. Puhumattakaan, että välillä voi surauttaa pirtelön ihan vain omaksi iloksi!
Rutiinit ja käyttäytymismallit toimivat hyvin arjen sujuvoittamisessa. Mutta aika saattaa ajaa niidenkin ohi. Varmasti törmään useampaankin nyt hölmöltä tuntuvaan asiaan, joista voin päästää irti. Turha kuitenkaan suomia itseä ”että olinpa tyhmä”, vaan iloita siitä, että osaa muuttaa kurssia.
Kaappien sijaan siivoankin päätäni, jos jotain siivottavaa kohdalle sattuu. Koska kohtuus kaikessa – myös pääkopan ravistelussa. Stressiä saa muutenkin kuin aktiivisesti sitä itselle kehittämällä. Menkööt uskomuksetkin roskiin silloin kun ne on helppo pyyhkäistä kevyesti tieltä pois.
Kevyttä ja keväistä viikkoa!