Isälleni sattui ja tapahtui, usein syynä valtava vauhti. Ominaisuus periytyi suoraan alenevassa polvessa, aika vahvastikin. Isä suhtautui asioihin nauraen, toki usein vasta ärräpäiden jälkeen. Hän sanoi, että on hyvä nauraa itse ensin, muiden ei enää sitten tarvitse. Toki saavat, jos niin haluavat, ja se heille iloa tuottaa.
Olen huomannut, että koomisuuden löytäminen tilanteista auttaa myös löytämään ratkaisuja. Nauraminen rentouttaa. Koomisuus auttaa myös päästämään irti mahdollisesta häpeän tunteesta. Joskus vasta viiveellä, mutta pääasia, että se sen tekee.
Nyt jo näen tilanteen humoristisuuden siinä, kun istuimme sisarusteni kanssa kaupan kassan päädyssä ruokakassien kanssa teineinä panttina kuin entiset syntiset kirkonmäellä jalkapuussa, koska isältä unohtui lompakko kotiin. Ei siinä istumisessa mitään, mutta isä tietysti selvitti kovaan ääneen tilanteen lauantain vilkkaimpaan kauppa-aikaan ympärillä olijoille ”ei mitään hätää, lapset jää pantiksi, ja minä haen lompakon!”. No, autokaan ei tietysti lähtenyt jäiseltä kaupan pihalta, joten ”kaksi työntämään, yksi pantiksi, työntäjät palaa panteiksi!”. Asia tuli selväksi puolelle kylälle.
Teininä tuo ei tosiaankaan naurattanut, nykyään kylläkin. Tapahtuma tavallaan myös alensi sitä mitä häpeää. Kun tuostakin selvisi, niin miksi ei sitten muusta.
Viimeksi nauroin itselleni torstaina oikein kunnolla. Olimme aloittelemassa Teams-palaveria työkaverini kanssa, kuva näkyi kumpaankin suuntaan loistavasti, mutta minä en kuullut mitään. Chattailimme, ja etsimme hyvän tovin ratkaisua, pyysin häntä jopa käynnistämään koneensa uudestaan, vikahan oli toki Atlantin toisella puolella. Kunnes huomasin, että minulla oli kuulokkeet koneessa kiinni (joita en yleensä käytä), vaan ei korvilla. Tumma blondi iski jälleen. Saimme hyvät naurut vedet silmissä ja rennon aloituksen palaverille, asiakin hoitui leppoisassa tunnelmassa.
Itselle nauraminen helpottaa elämää. Uskon, että kun jakaa omia kömmähdyksiään, niin se inhimillistää ja laskee kynnystä lähestyä. Elämä on myös kevyempää, jos näkee sen humoristiuuden eri tasot. Eikä se häpeä jää turhaan kaihertamaan, koska se on naurulla kuitattu. On helppoa nauraa muiden toilailuille, mutta kaikkein kannattavinta nauraa omille.
Ihmisiähän me kaikki vaan olemme.
Leppoisaa sunnuntaita!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 