Välipäivät on minusta hassu, vaikkakin osuva nimitys joulun ja uudenvuoden väliselle tilalle. Siinä ikäänkuin leijutaan, ollaan siirtymässä tilasta toiseen. Hamletin sanoin:”ollako vai eikö olla”.
Moni ehkä pysähtyy katselemaan edellistä vuotta, tai sitten katse siintää jo tulevassa vuodessa ja uusissa tavoitteissa ja tapahtumissa. Itse koen usein välipäivinä uuden, jonkun alkavan odotuksen kihelmöintiä. Mitä se on, en aina edes tiedä. Mutta odotan kuitenkin ”sen jonkun” alkavan.
Välitilassa leijumisen lisäksi lataan välipäiviin runsaasti odotuksia teemalla ”välipäivinä sitten kun on paljon aikaa kun töissäkin hiljaisempaa ja saa siivottua kaiken vanhan”. Just. Usein on tavoitteena vain olla, ja ladata akkuja tulevaa vuotta varten, mutta toisin käy. Kun on sitä aikaa, niin sitä akkujen lataamista pitää oikein suorittaa. Onkohan tässäkin taustalla protestanttinen etiikka, että ei sitä sovi laiskana olla, vaan ainakin viisi kirjaa pitää lukea iltahämyssä, ystävien kanssa olla yhteydessä, työasioissa siivota se vanha vuosi ja tehdä uudet kansiot tulevalle vuodelle, kaapit järjestää jne. Kun on sitä aikaa.
Tietoisesti minulla ei ole mitään suunnitelmia välipäiville. Alitajunnasta – tai lähinnä siitä itsensä ruoskijasta – puskee kuitenkin koko ajan impulsseja tarttumaan tuohon ja tähän. Ja siinä ohimennessä joutessaan voi vaikka lajitella lehdet. Kun on sitä aikaa. Samalla ”se jokin uusi” kolkuttaa taustalla, jotainhan voisi tehdä senkin eteen. Kun nyt ensin tietäisi, että mitä se jokin on.
Koronavuosi 2020 siivosi kalentereita aika tehokkaasti. Vaikka siirsinkin fyysisen sosiaalisen maailman virtuaaliseksi, silti tämä vuosi rajoituksineen pakotti pysähtymään. FOMO eli fear of missing out väistyi, kun ei ollut tapahtumia tai kokoontumisia, mistä olisi jäänyt paitsi. Ne, joihin pääsin osallistumaan, koin sitten voimakkaammin, koska ne olivat harvinaista herkkua. Enkä jäänyt mistään paitsi.
Välipäivät on varmasti tarkoitettu opettamaan, että hengähdetään syvään, ollaan vain, ja annetaan ajatusten pysähtyä paikoilleen. Mitään ei jäädä ilman, vaikka ei hinguteta ympäriinsä, suoriteta luppoaikaa tai valmistella tulevaa. Tämän kun vielä saisi oikeasti vietyä käytäntöön. No, nyt on taas kerran mahdollista harjoitella.
Leppoisaa välipäivien leijumista!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 