
Säätiedotuksessa lupaillaan tasaisen koleaa nyt heinäkuun alkuun: Runsaat sateet ovat tehneet hyvää luonnolle kuin ensi askeleitaan ottavalle cottage gardenillekin.
Sateella ei ole kuitenkaan tehnyt mieli touhuta puutarhassa, on löytynyt monia muita asioita, jotka tuntuneet mielekkäimmiltä. Siitä huolimatta esimerkiksi varisseet pionin terälehdet maassa odottavat siivoajaansa.
Motivaatio on jännä asia. Tiedämme, että motivoitunut ihminen saa aikaiseksi ja tekee usein vieläpä hyvää jälkeä. Ulkoiset motivaatiotekijät eivät välttämättä sytytä tekijää täyteen paloon sisältä päin, ne saavat pienen liekin aikaiseksi, jolla voi vähän aikaa päästä eteenpäin. Pihan siivouksessa tässä voi kannustaa esimerkiksi tulevat vieraat, joiden kunniaksi haluaa paikat kuntoon.
Sisäinen motivaatio on se, joka meidät todella sytyttää ilman mitään ulkoisia paineita. Piccolo Paradison osalta se on ollut onnistumisen ilo, kun harvinaisempi tai minulle ennestään tuntematon kasvi kukoistaa ja asettuu taloksi. Myös vision todeksi saattaminen sytyttää jatkamaan, vaikka mitään näkyvää ei vielä olisikaan esillä.
Tämän postauksen kuvan alalaidassa on kärsimyskukan eli passifloran kukka. Kukan molemmat nimet kuvastavat minusta hyvin sisäistä motivaatiota. Passion eli intohimo saa parhaimmillaan flow-tilan aikaan, jolloin työn imu vie mennessään ja tuottaa tuloksia kuin hurmiossa. Kärsimystäkin intohimon perässä kulkeminen voi tuottaa, jos kaikki ulkoiset tekijät osoittavat vastoin omaa näkemystä ja intuitiota, mutta sisäinen palo vaatii jatkamaan.
Jos minulta kysytään, että mikä motivoi, niin luettelo tulee aika automaattisesti. Olen kuitenkin viime vuosina pysähtynyt pohtimaan omia ulkoisia ja sisäisiä motivaatiotekijöitäni. Ulkoisten vaikutus on heikompi kuin nuorempana, jolloin meni herkemmin yleisen kaavan mukaan itsetuntemuksen vasta kehittyessä. Jos sinulla on aikaa, niin istahdapa miettimään, vaikka kahvinjuonnin verran, mikä sinut sytyttää ja pitää käynnissä.
Nyt lähden ulkoisen motivaation ohjaamana haravoimaan pudonneet terälehdet pois.
Intohimon paloa viikkoosi!