Cottage Gardenia ja huijarisyndroomaa

Metsänpuoleisen kaistaleen Cottage Garden alkaa rakentua! Ihan hämmästyin eilen illalla sitä kastellessani, miten se alkaa ottamaan muotoa ja jopa näyttämään siltä mitä mielessäni visioin. Tunsin todellista iloa ja ylpeyttä kasvien puolesta, kun täyttävät oman roolinsa kuviossa.

Keväällä tuijottaessani tyhjää kaistaletta idea cottage gardenista alkoi muhia. Puhuessani siitä ystävilleni sain jopa kyselyjä, että miksi en tee tätä ammatikseni. Että olisin muka hyvä tässä. No, tämähän on harrastus… Vähän ajattelin, että mitä ne nyt tuollaisia, koska enhän minä mikään puutarhuri ole. Kunhan kuokin ja puuhailen.

Kastellessa on aikaa ajatella. Aloin pohtimaan huijarisyndroomaa, joka tuntuu olevan varsin yleinen. Jopa tietty tutkinto ei riitä vakuuttamaan meitä itseämme siitä, että osaamme ja olemme hyviä juuri siinä mitä teemme tai mihin aiomme seuraavaksi ryhtyä. Eikä aina edes kokemus vastaavista tehtävistä.

Olen ollut onnekas, että olen saanut tehdä töitä ja tunnen ihmisiä hyvin monilta eri aloilta. Omien alojensa spesialistit ovat totta kai syvällisessä tiedossa osaavampia. Hiljaista tietoa karttuu heidän seurassaan kuin huomaamatta, ja oma osaaminen vahvistuu.

On totta, että tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän oppii, sen varmemmin ymmärtää kaiken sen, mitä ei vielä tiedä tai osaa. Se on jotenkin helpompaa nähdä kuin kaikki se osaaminen ja kokemus mitä itselle on jo karttunut.

Itsevarmojen ihmisten seurassa on helppo tuntea osaamattomuutta. Itsevarmuus ja itsetunto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Hyvinkin itsevarma ihminen voi kärsiä myös huijarisyndroomasta, ja koittaa peitellä osaamattomuuttaan vakuuttavalla esiintymisellä. Onhan sitä itsekin tullut kirkkain silmin vakuuteltua, että helposti hoituu.

Vanha kansa sanoo, että työ tekijäänsä neuvoo. Eikä kukaan ole seppä syntyessään. Pitää paikkansa. Kunhan vain jostain konkreettisesta saa kiinni, niin askel askeleelta mennään eteenpäin. Niin kuin tässä pienoisessa cottage garden -hankkeessa. Päivä päivältä sen piirteet vahvistuvat samalla kun osaaminen karttuu kokeilun ja oppimisen riemun kautta.

Kesäistä viikonalkua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s