
Olen siis nyt toukokuun ajan pyytänyt perennan alkuja ystäviltäni, ja kiitettävästi niitä saanut. Tänä aamuna viimeisimmät lähtivät muuttomatkalleen Porvoosta, jossa asuu kurssikaverini vuosien takaa. Hänen puutarhansa on todellinen Grande Paradiso, kun avaa portin ja astuu kadulta pihapiiriin, saapuu aivan toiseen maailmaan. Pihapiiriä ovat rakentaneet rakkaudella jo hänen isovanhempansa. Tämän postauksen kuvat ovatkin tästä ihanasta paikasta.

Kokemukseeni perustuen jaetut perennat ovat huomattavasti napakampia lähtemään kasvuun kuin ostoperennat. Pohdiskelin kotimatkalla mistä tämä mahtaisi johtua. Yhteistä kaikille saamilleni perennoille on, että niitä on kasvatettu ja vaalittu rakkaudella. Niitä on arvostettu ja niille on etsitty puutarhoista parasta mahdollista kasvupaikkaa, lannoitettu tarpeen mukaan ja virkistetty vedellä. Rakkaudella kasvatetut kukoistavat ja vahvistuvat.
Sama pätee mielestäni meihin ihmistaimiin. Rakkaudella kasvatetut omaavat hyvän perusturvallisuuden. Elämä kantaa heitä, eikä siirto toiseen ympäristöön tai uuteen tilanteeseen hetkauta, päinvastoin siitä saattaa seurata kokonaan uusi kukoistus.
No mitä sitten, jos kasvuolosuhteet olisivat olleet epäsuotuisat. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa niitä. Jos kasvissa on vähänkin eloa jäljellä, ne saattavat yllättää positiivisesti, kun niitä alkaa hoitamaan huolella. Minulle toi iloisen yllätyksen viiniköynnökseni, jonka luulin kuolleen ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta jonka juuret olivat terveet, ja joka aloitti kukoistuksensa parin vuoden hiljaiselon jälkeen. Viime vuonna se tuottikin jo ensimmäisen sadon.
Niin ihmiset kuin kasvit kukoistavat itselleen parhaissa olosuhteissa ja rakkaudella vaalien. Jokainen meistä tietää mikä on juuri minulle paras ympäristö kasvaa ja millaista rakkautta minä tarvitsen kukoistaakseni. Ihmistaimien kasvattamisessa kannattaa muistaa itsehoito eli pitää omasta itsestä hyvää huolta.
Ravinteikasta päivää!