Kukkia, kukkia!

Vihdoinkin pääsin istuttamaan ruukkupuutarhaa! Alku toukokuu on mennyt täysin perustusten luomisessa, eli ns. normaalit kevättyöt jääneet vähemmälle. Nyt Piccolo Paradisossa on uusi paikka ruukkupuutarhalle. Kaivinkone vei olohuoneen ikkunan alta kukkapenkin, ojitti sen ja heitti sepelit päälle. No, menetys ei ollut suuri, paikka on niin paahtava, että siinä ei juuri mikään menesty, lähinnä vain kivikkokasvit.

Lueskelin eilen illalla kirjastosta löytämääni Peter Englanderin kirjaa Livet i Solen eli miten rakentaa Välimeren puutarha. Ilokseni totesin, että aika hyvin elementit jo ovat kasassa. Vaikka eihän sillä niin väliä meneekö kaikki ”oikein”, pääasia, että puutarhassa on kiva olla ja viettää aikaa. Sekä sen tärkein tehtävä toimia pääkopan tervehdyttäjänä. Kirjan perusteella myös iloinen mieli ja sielun ravinto ovat ainesosia. Todellakin!

Aloitin istutushommat luomalla prosessioppien mukaisen tuotantolinjaston. Tyhjät ruukut riviin, kunkin taakse potentiaalinen asukki ja yhteen riviin lekasora, eetvarttisäkki ja multa. Hiki meinasi tulla jo tässä vaiheessa. ”Kolme kympillä” jne. oli tuottanut aika reilusti istutettavaa. Olenkin aina soveltanut kukkien määrässä metodia parempi överit kuin vajarit. Joskus vuosia sitten olin löytänyt suuret amppelimansikkasäkit, jotka sain roikkumaan terassin katoksesta. Sisareni totesi ne nähtyään, että ”aivan, ilmatilahan oli vielä kokonaan käyttämättä”.

Tänään kaikki löysivät lopulta paikkansa, vaikka eräänlaista tuolileikkiä tanssimmekin ruukkujen kanssa. Vielä on kuitenkin tekemistä ennen kuin voin heittäytyä täysin nauttimaan kesästä, kirjoista ja kahvittelusta. Viikuna ja sitruunapuukin odottavat vielä lämpimämpiä öitä ennen kuin muuttavat ulos. Mutta nautin myös siitä, kun voin pysähtyä pienenkin saavutuksen jälkeen ihastelemaan kätteni jälkiä, ja taputtelemaan itseäni olkapäälle, kun olen ollut niin reipas!

Reipasta päivää!