Sinne päin

Italiassa matkatessani kiinnitin usein huomiota keramiikkaan, jolla nimetty kadut, talon numerot jne. Jossain vaiheessa aloin miettimän, että tottahan toki myös Piccolo Paradisolla täytyy olla oma kyltti, sehän on piste i:n päälle. No, minulla on tunnetusti peukalo vähän siellä päin, kun pitäisi saada aikaiseksi visuaalista taidetta. Yläasteella sain kiitettävän rohkeista linjoista ja värien käytöstä, kun peukalo oli lentopallon jäljiltä paketissa enkä hallinnut kättäni lainkaan. Muulloin olin saanut tasaista seiskan rivistöä. Vaihdoin samoin tein musiikkiin.

Siis itse en ajatellut lähteä kylttiä väsäämään. Onneksi minulla on hyvä ystävä, joka on sujut keramiikan kanssa. Hän lupasi tehdä toiveitteni mukaisen kyltin. Iloitsin jo etukäteen Piccolo Paradison puolesta.

Tapasimme työn valmistuttua lounaalla, ja hän antoi hieman kureillen paketoidun tuotoksen. Värit ja kyltin henki aivan toiveiden mukaiset. Mutta kas, tila loppui taiteilijalta hieman kesken, ja viimeinen o-kirjain mahdutti itsensä vähän väkisin tunkien mukaan. Purskahdimme molemmat hersyvään nauruun. Kyltti kuvastaa hyvin ystävyyttämme. Meille on vuosien varrella sattunut ja tapahtunut, nauraa on saanut itselle useammankin kerran.

Olemme oppineet, että usein vähän sinne päin on riittävän hyvä. Ei elämä ole niin vakavaa. Helpommalla pääsee, kun opettelee näkemään huumoria sielläkin, missä ensin ärräpäät sorisevat. Sitä paitsi tuo pieni epätäydellisyys tässä kyltissä tekee siitä juurikin täydellisen.

Tuo kyltti on kuin me ihmiset. Jos vain muistaisimme, että ei tämä niin vakavaa, ja aina ei kaiken tarvitse mennä millilleen, elämä voisi olla helpompaa. Kaikkine pienine epätäydellisyyksinemme olemme upean täydellisiä.

Epätäydellisen täydellistä päivää!