Hankin uudet silmälasit. Syynä saada lisää tarkkuutta, esimerkiksi liikennemerkit olisi todella mukava nähdä terävästi, varsinkin nopeusrajoitukset. Viimeisten vuosien aikana olen palannut muovipokien käyttäjäksi, vuosia käytin hengettömiä, jotten olisi näyttänyt pelottavalta. Muovipokatkin maltillisia pehmentääkseen vaikutelmaa. Mielessä oli kuitenkin kaihertanut ajatus saada vähän särmää.
Uudet pokat olivat ensimmäiset, joita kokeilin. Ne tuntuivat heti omilta. Pidin myös niiden tuottamasta vaikutelmasta, varsinainen tekoäly, ihan kuin olisin fiksumpi kuin olenkaan. Tuleva diplomi-insinööri siis kerää uskottavuutta ulkoisilla avuilla.
Vasta nyt viimeisen kevään aikana olen alkanut hahmottaa kunnolla vahvuuksiani, ja miten ne resonoivat ympäristön ja sen asettamien vaatimusten kanssa. Älykkäiden ja osaavien ihmisten joukossa tuntuu lähes joka päivä, että ”tuosta pitäisi tietää enemmän”, ”tuo on opeteltava”, ”tässä olen täysi aloittelija”. Nuo tunteet ruokkivat helposti riittämättömyyden tunnetta. Mikä taas vahvistaa huijarisyndroomaa.
Nyt minusta kuitenkin alkaa tuntua, että eri kerien päät alkavat yhdistymään, ja oma osaamiseni alue on kirkastunut. Se on vaatinut sen hyväksymistä, että aina tulee olemaan alueita, joissa olen aloittelija tai joista en koskaan tule tietämään kaikkea. Eikä tarvitsekaan. Niiden hallitsemiseen on omat osaajansa. Mutta tämä on se puuttuva pala, jonka minä tuon tähän palapeliin viimeistelemään kuvan.
Vähän aika sitten otimme huijarisyndrooman puheeksi yhdessä naisporukassa, ja olin yllättynyt, että lähes kaikki kärsivät siitä. Ja nimenomaan sanon kärsivät, koska mielestäni jatkuva riittämättömyyden tunne estää todellisen potentiaalin käyttöönoton. Rohkeuden tehdä ja olla sitä mitä oikeasti on.
En osaa sanoa mikä olisi lääke huijarisyndrooman poistamiseksi. Minulla on toiminut, että olen hypännyt kohti intohimojani, vaikkakin välillä joutunut reilusti pois mukavuusalueelta. Kannustavalla ja myötäelävällä ympäristöllä on ollut suuri merkitys. On paradoksaalista, että ympäristö uskoo sinuun välillä enemmän kuin sinä itse. Mutta siitähän huijarisyndroomassa on myös osittain kyse. Muut näkevät potentiaalisi ja vahvuutesi samanaikaisesti, kun vertailet itseäsi hiljaa mielessäsi alan guruihin.
No, nyt minulla on asialliset lasit, jotka toivottavasti vakuuttavat, että kyllä tuo ehkä jotakin osaa, heh. Maailma on näiden linssien takaa monellakin tapaa entistä tarkempi. Nämä asiat osaan, ja tämä on minun vahvuusalueeni. Mitä en tiedä, niin siitä otan selvää. Mutta vain siihen pisteeseen saakka, minkä koen tarpeelliseksi. Joskus on jopa etua, että ei tiedä nähdäkseen asiat kokonaan uusin, raikkain silmin. Ja siinä se lisäarvo sitten on.
Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin siitä, että uskaltaa elää.
Aurinkoista viikkoa!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 