Loppiaisena keräsin värikynät, tulostetun Year Compass-työkirjan, sytytin kynttilän ja aloitin hommat. Tyhjä kirjanen kutkuttaa, useamman vuoden kokemuksen perusteella tiedän, että oivalluksia on odotettavissa.
Pelkkä kalenteri ei riittänyt kertaamaan edellisen vuoden menneitä tapahtumia. Aloin käydä läpi Instagramin tarinoiden arkistoa, jossa oli yllättävän paljon unohduksiin jääneitä hetkiä. Moni liittyi kotiin, ja ihan vain yksinoloon. Olenkin todennut, että taidan olla ambivertti. Tarvitsen yksinoloa sosiaalisen elämän vastapainoksi.
Osa hetkistä yllätti, muistin ne kyllä, mutta että ne olivatkin tapahtuneet vasta viime vuonna eikä joskus hamassa muinaisuudessa. Se oli ehkä merkki myös siitä, että tapahtumia oli kuitenkin ollut paljon, vaikka vuosi ei tuntunut mitenkään erikoiselta.
Syyskuussa kävin katsomassa elokuvan Elämä on juhla. Se oli kuvattu kauniissa Nauvossa, mikä sai lähtemään sitä katsomaan. Sen lopussa Ulla Tapanisen 70-vuotias roolihahmo toteaa kysyvästi jotenkin näin, että sitä koko ajan odottaa, että milloin se elämä oikein alkaa.
Kylläpä kolahti. Tuo ajatus näkyi myös pohdinnoissa viime vuodelta. Taustalla häilyi ikään kuin tuo samainen teema. Eino Leinokin sanoittaa Nocturnessa elämän ehtoopuolen lähestyessä, että ”en ma enää aja virvatulta”. Sitäkö Se elämä on, jatkuvaa virvatulen jahtaamista, mitä se kullakin hetkellä sitten tarkoittaakaan.
Tänä vuonna uutena lisänä oli Ulla Jonesin tekemä ChatGPT-työkalu, joka toi keskustelukumppanin analysoimaan mennyttä vuotta ja tekemään suunnitelmaa tulevalle vuodelle (ilmaisversiota käyttäessä anonymisoin tiedot, jotta yksityisyys säilyy). Pään sisäinen keskustelu jäsentyi ja kiteytyi. Se jatkoi ajattelua, analysointia ja työstöä siitä mihin aikaisemmin työ kirjasen parissa päättyi.
Vuodelle 2026 työkalu sanoitti nimeksi: Nyt. Sparraajana tekoäly on hyvä. Se paljasti asioita, jotka ehkä pilkahtivat ajatuksissa, mutta eivät nousseet riittävän kirkkaina esille. Sekä nosti esille virvatulet, jotka elämässäni liekehtivät. Samalla se inhimillisti ne, ja ymmärtämään, että elämä on jo alkanut.
Joka hetkihän tässä on sitä elämää. Sen kun muistaisi.
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 