Tämä helle on aika uuvuttavaa. Toisaalta nautin tästä, koska olo on suloisen raukea. Olen varma, että Välimeren maissa letkeä elämäntyyli selittyy lämpötilalla. Kuka sitä nyt jaksaa pingottaa kuuman ilman hidastaessa liikkeet.
Olen monesti ajatellut, että oikea kotini on Välimeren rannoilla. Koen olevani siellä kotonani, tempo ja temperamentti sopivat hyvin, samoin kuin ihmisten välittömyys. Asiat ei aina ole niin justiinsa, mutta sitähän se elämä pääasiassa on. Täydellisyyteen pyrkiminen tuottaa vain itselle eniten harmia.
Mukavasti sitä saa ajatukset myös pois arjesta ihan vain tässä Piccolo Paradisossa, nautiskellen perjantailasillista ja syventyessä hyvän kirjan pariin. Juuri nyt voisin olla ainakin lämpötilan puolesta jossain Välimerellä. Pari viikkoa sitten oli Avoimet Puutarhat – tapahtuma, johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Piccolo Paradisossa vieraili nelisenkymmentä kävijää. Minulta kysyttiin, että mikä on ollut pienen paratiisini syntymisen ajatus. No, ihan vain luoda kaunis ympäristö, jossa nautin juuri tällaisesta hetkestä mikä nyt on. Eli kaunis ympäristö, jossa lukea, oleskella, nauttia ystävien seurasta ja matkustaa ainakin ajatuksissaan hetkeksi pois arjesta.
Nyt kaikki alkaa olla vähän sieltä tännepäin. Unikot ovat kadottaneet upeat terälehtensä, pioneista viimeisimmät jaksavat vielä kukkia. Periaate yritys ja erehdys, kokeillaanpa sitten tuota on tässä kantava voima. Sitähän se on resilienssikin elämän varrella. Jossain tulee seinä vastaan, sitten vain etsitään jostain kolo, mistä pääsee eteenpäin. Usein entisistä kokemuksista on kertynyt työkalupakkiin kaikenlaista, jota voi kokeilla ongelmien yllättäessä. Ja kolo takaa löytyykin jotain uutta ja upeaa, jota ei olisi lähtenyt edes hakemaan ellei se seinä olisi tyssännyt vanhaa matkaa.
Rikkaruohojakin puskee näköjään penkeistä. Mutta sekin kuuluu tähän. Ei tämä niin justiinsa, pääasia, että on.
Ihanaa viikonloppua ja nauti omasta paratiisistasi!
Hajatelmia Piccolo Paradisosta 