Identiteettikriisiä

Ensimmäinen puolivuosisko lähenee loppuaan. On ollut aikamoinen rykäys, paljon muutoksia ja uutta, monessakin mielessä. Uusi työ, uusi vuosikymmen ja uusi sukupolvi. Pää ei ole ihan pysynyt mukana kaikissa tapahtumissa. Pikkuhiljaa alkavat palikat loksahtamaan paikoilleen, silti vielä riittää sulateltavaa.

Havahduin noin kuukausi sitten eräänlaiseen identiteettikriisiin. Se kuuluisa kysymys, että kuka ja mikä minä oikein olen. Olen törmännyt siihen ennenkin elämän suurissa risteyksissä, jolloin on pitänyt tavallaan rakentaa perusteet uusiksi.

Millaista on olla mummi, se on ehkä suurin kaikista kysymyksistä. No, ihanaa tietysti. Olen vuotta nuorempi kuin oma äitini tullessaan mummiksi, vieläkin muistan hänen ilmeensä saadessaan ensimmäistä kertaa työntää junioria vaunuissa. Pikkuruinen poika tuli maailmaan hieman etuajassa huhtikuussa, joten eräänlainen lopullinen ”henkinen valmistautuminen” jäi vaiheisiin. Kuukautta myöhemmin vaihtui iässäni vuosikymmenen numero, joten päässä on pyörinyt, että pitäisikö nyt jotenkin ruveta käyttäytymään, olla esimerkkinä ja muuttua sellaiseksi vähän arvokkaammaksi persoonaksi. Kun nyt olen Mummi ja kaikkea.

Ikä on vain numero. Jotkut ovat vanhoja jo syntyissään, toiset pysyvät lapsenomaisina koko ikänsä. Hulluttelulle on hyvä jäädä aina aikaa, sitku- ja mutku-elämää eläessä elämä menee – no, hukkaan. Unohdan usein, minkä ikäinen olen. Sitä pitää usein oikein pysähtyä miettimään, jos joku sitä sattuu kysymään. Iän hahmottamiseen vaikuttaa mielestäni myös se, että kun ystävinä ja tuttuina on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, niin ne iät haalenevat taustalle. Seura tekee kaltaisekseen, sanotaan. Ja paikkansa pitää.

Se mikä minua nyt häiritsee tässä ”kuka minä olen” -pohdiskelussa, että se vie huomion pois nykyhetkestä. Juuri nyt istun Piccolo Paradisossa, ja nautiskelen hitaasta aamusta. Silti mietin, että miten tässä nyt pitäisi kehittyä, ja olla jotenkin parempi versio itsestään.

Aikanaan yksi ystäväni sanoi minulle eräässä elämän risteyksessä, että kaikkein tärkeintä on olla itselleen rehellinen. Se on yksi parhaista neuvoista, joita olen koskaan saanut. Jos sitä nyt noudatan, niin turha tässä on nyt arvokkaammaksi tms. muuttua, unohtaisin kyseessä oleva käytöksen todennäköisesti puolen tunnin kuluttua hyvästä päätöksestä. Eli pikkumies saa mennä tällaisella mummilla.

Mutta nyt syvälliset pohdinnat sikseen. Ihana ystävä juuri ilmoitti, että pääsee syömään kesäkeittoa tänne suihkulähteen solinan kera nautittavaksi. Joten nyt porkkanoita pilkkomaan!

Ihanaa juhannusviikonlopun loppua!